Paha olo tuntuu olevan koko ajan seuralaisenani. Oikeastaan vallitsevin tunnetila on se, ettei tunnu miltään, mutta kun tuntuu joltain, tuntuu pahalta. Paha olo nakertaa sisuksia, paha olo kuristaa kurkkua ja paha olo tekee olon huteraksi. Paha olo johtuu siitä, että tunnen itseni niin kovin lihavaksi. Paha olo johtuu siitä, että tiedän pääkoppani valehtelevan minulle - miksi minä uskon sen valheita? Olen itselleni vihainen, kun en voi hyväksyä itseäni.

Koko tunneskaalani tuntuu tällä hetkellä koostuvan negatiivisista ja äärimmäisen primitiivisistä tunteista. Tunnen toki välillä ilonkin hetkiä, mutta pääasiallisesti sisäistä maailmaani värittävät viha, pelko, ahdistus ja itsesyytökset. Vihaan itseäni, pelkään lihomista, ahdistun sadankin gramman painonvaihteluista ja syytän itseäni syömisen jälkeen. Vihaan itseäni, jos uskallan nauttia ruoasta ja sen mausta. Koko maailma näyttää silmissäni mustalta.

Muistelen aikaa vuosi takaperin. Silloin laihdutin, mutta kykenin silti nauttimaan herkkuja tuntematta huonoa omatuntoa. Vaikka laihdutin, saatoin juoda jäätelökahvin ja vieläpä ihan normaalisti sen lisäksi. Söin yhden lämpimän aterian päivässä - söin niin kuin normaali ihminen syö ja tunsin oloni hyväksi, nautin ruokailuhetkistä ja hyvän ruoan mausta. Olin normaali. Painon pudotessa lisää aloinkin tuntea ahdistusta ja syyllisyyttä ja mietin sitä, miten voisin laihtua lisää. Mietin, kuinka ruma olenkaan ja mietin, miten voisin tulla vielä kauniimmaksi jos laihtuisin vielä vähän lisää. Ahdistun, kun paino junnaa paikallaan, mutta toisaalta olen hyvilläni siitä, että se ei ole ainakaan noussut.

Ihmisen pitää syödä, että jaksaisi. Minä jaksan, kun saan litran kahvia. Muuten tulee paha olo. Henkisesti.