Nykyaikainen nainen on kaunis, menestyvä, määrätietoinen ja hoikka. Hoikkuus on nyky-yhteiskunnassa kauniin synonyymi - hoikkuuden ja ruumiinrakenteen kautta määritellään kaikki. Ihmiset voivat olla joko liian lihavia tai juuri ihanan hoikkia, mutta normaalipainoisuutta ja normaalia vartaloa ei ihannoida juuri missään. Missikisoissa ei ole enää naisia, joilla on naisen vartalo - lantio, reidet ja rinnat. Sinne hyväksytään vain toistensa kopioita, elastisia barbienukkeja, joiden vartaloa on korjailtu kirurginveitsen avulla. Pienet tytöt ihailevat Suomen kauneimpia naisia ja haluavat olla hoikkia. Syömishäiriöiden osuus maassamme kasvaa räjähdysmäisesti.
Minäkin taistelen. Haluan olla pieni ja hoikka. Haluan olla LAIHA. Minulle ei enää riitä normaali vartalo, ja koen suuresti ahdistavana pienenkin herkutteluhetken. Koen, että syömäni muffinssi varastoituu ikuisiksi ajoiksi läskiksi lanteilleni. Koen, että takapuoleni leviää saman tien, jos syön kourallisen salmiakkia. Tiedän paljon terveellisestä ruokavaliosta, mutta yritän itse kituuttaa minimikaloreilla ja valehdella itselleni, ettei minun ole nälkä vaikka oikeasti olisi.
Elämä tuntuu olevan ikuista taistelua kiloja vastaan.
lauantai, 8. marraskuu 2008
Ikuinen taistelu
tiistai, 28. lokakuu 2008
Ahmintaa ja paastoamista
Viikonloppu meni jokseenkin ahmiessa, ja nyt tunnen aivan hillitöntä morkkista sorruttuani syömään vaikka mitä. Tämä viikko on pakko ottaa vähän iisimmin. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, sillä se näyttää kuitenkin tähtitieteellisiä lukemia. Haluan näyttää sirolta ja laihalta. Toisaalta haluan parantua.
Tiedän, että ahmiminen johtuu pitkälti siitä, että kroppa on ollut niin kauan nälkäkuurilla. Tiedän, etteivät parin päivän ahmimiset vielä lisää liikaa elopainoa, mutta vatsan pömpötys ahdistaa aivan järkyttävän paljon. Haluan mahtua ikuisesti koon 34 vaatteisiin, mielellään tietenkin pienempiin. Haluan ihmisten katsovan ihaillen hoikkuuttani. En enää koskaan halua olla samanlainen plösö kuin reilu vuosi sitten.
Nyt aion saavuttaa tavoitteeni, pirhana soikoon! Koosta 34 mennään siis alaspäin... ;)
Tiedän, että ahmiminen johtuu pitkälti siitä, että kroppa on ollut niin kauan nälkäkuurilla. Tiedän, etteivät parin päivän ahmimiset vielä lisää liikaa elopainoa, mutta vatsan pömpötys ahdistaa aivan järkyttävän paljon. Haluan mahtua ikuisesti koon 34 vaatteisiin, mielellään tietenkin pienempiin. Haluan ihmisten katsovan ihaillen hoikkuuttani. En enää koskaan halua olla samanlainen plösö kuin reilu vuosi sitten.
Nyt aion saavuttaa tavoitteeni, pirhana soikoon! Koosta 34 mennään siis alaspäin... ;)
tiistai, 21. lokakuu 2008
Huokaus
Pitikin mennä sortumaan herkutteluun viikonloppuna. Ahmin herkkuja kuin henkeni hädässä, ja kaduin raskaasti astuttuani tänä aamuna vaa'alle - olin lihonut viikonlopun aikana kaksi kiloa. Haluan painaa paljon vähemmän. Haluan olla keveä keijukainen. Haluan olla kaunis. Nyt minun täytyy aloittaa taas tiukempi ruokavalio, jos haluan päästä jälleen tavoitteeseeni. En halua enää koskaan sortua ahmimaan, jos seuraukset ovat tällaisia.
Muutenkin aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Minun on pakko alkaa jälleen käydä kuntosalilla. Haluan kiinteytyä. Haluan olla ihailtu. Haluan olla laiha ja kaunis. Minun on yksinkertaisesti pakko! En halua menettää itsekuriani jälleen, sillä silloin koen menettäneeni kaiken. Laihduttaminen tuntuu ainoalta asialta, missä olen hyvä. Kaikki muu tuntuu elämässäni tuntuu epäonnistuvan.
Kaikki tuntuu jotenkin turhalta.
Ehkäpä Saarnaaja olikin oikeassaan sanoessaan, että kaikki on turhuutta. Niin, minulle kaikki muu paitsi laihdutus on turhaa.
Muutenkin aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Minun on pakko alkaa jälleen käydä kuntosalilla. Haluan kiinteytyä. Haluan olla ihailtu. Haluan olla laiha ja kaunis. Minun on yksinkertaisesti pakko! En halua menettää itsekuriani jälleen, sillä silloin koen menettäneeni kaiken. Laihduttaminen tuntuu ainoalta asialta, missä olen hyvä. Kaikki muu tuntuu elämässäni tuntuu epäonnistuvan.
Kaikki tuntuu jotenkin turhalta.
Ehkäpä Saarnaaja olikin oikeassaan sanoessaan, että kaikki on turhuutta. Niin, minulle kaikki muu paitsi laihdutus on turhaa.
keskiviikko, 15. lokakuu 2008
Kunpa
Kunpa voisin joskus
olla tuntematta syyllisyyttä syömisestäni,
ajatella itseäni kauniina ja juuri sopivana,
pitää itsestäni, ehkä jopa rakastaa,
olla laskematta kaloreita,
olla punnitsematta itseäni joka päivä tai joka viikko,
syödä suklaapatukan ja ajatella, että se oli hyvää
sen sijaan,
että vihaisin itseäni.
Kunpa voisin jonain päivänä ajatella, että kauneus ei ole kiinni siitä, kuinka laiha on.
Kunpa voisin jonain päivänä hyväksyä itseni täysin.
Voi kunpa.
olla tuntematta syyllisyyttä syömisestäni,
ajatella itseäni kauniina ja juuri sopivana,
pitää itsestäni, ehkä jopa rakastaa,
olla laskematta kaloreita,
olla punnitsematta itseäni joka päivä tai joka viikko,
syödä suklaapatukan ja ajatella, että se oli hyvää
sen sijaan,
että vihaisin itseäni.
Kunpa voisin jonain päivänä ajatella, että kauneus ei ole kiinni siitä, kuinka laiha on.
Kunpa voisin jonain päivänä hyväksyä itseni täysin.
Voi kunpa.
lauantai, 11. lokakuu 2008
Äänetön huuto
Olenko säälinkerjääjä, koska sairastuin? Haluanko viestittää laihtumisellani tai laihduttamisellani jotain? Jonkun mielestä tällainen sairaus on tapa kerjätä huomiota, mutten minä julista suureen ääneen laihdutustani. Koulussa vain jätän aterioita väliin - en mene muiden kanssa syömään, sillä minulla ei ole nälkä. En kerro puolisolleni, olenko syönyt. Ei sillä että hän muistaisi kysyäkään. En halua kuunnella laihdutusjuttuja, sillä minulla ei ole niihin mitään annettavaa - kukaan ei halua kuulla juttuja 'juo kahvia äläkä syö' -laihdutuskeinosta, etenkin jos kärsii oikeasti ylipaino-ongelmasta. En puhu sisäisestä kamppailustani, mutta näkyykö se ulospäin?
"Minusta on kurja nähdä, kun selkeästi voit pahoin. Hae apua kun vielä voit", kirjoittaa ystäväni tekstiviestissään. Niin. Hae apua. Haluanko minä apua? Toinen ystävä kyselee kuulumisia, on huolissaan. Olen kuulemma jo liian laiha. Järjellä tiedostankin tilani, mutta tunteet tulevat mukaan kuvioihin, ja koko juttu kääntyy päälaelleen - en minä ole liian laiha, päin vastoin. Olen isokokoisin ihminen, joka maapallolla on nähty. Olen olen. Ettekö usko?
Kasvoistani kuulemma näkee, että olen menettänyt elämäniloni. Kai se on sitten jonkinlainen äänetön huuto. En uskalla kuitenkaan huutaa ääneen. En uskalla kertoa juuri kenellekään, millaista taistelua sisälläni käydään, ja kynnys lähteä puhumaan ulkopuolisille ihmisille on kovin korkea. Tunnen olevani itseni vanki. Nyt olen pääsemässä juttelemaan, mutta ajatus siitä ahdistaa suuresti. Entä jos paranen? Alanko sitten ahmia? Lihonko? En tahdo lihoa.
Milloin tämä loppuu?
"Minusta on kurja nähdä, kun selkeästi voit pahoin. Hae apua kun vielä voit", kirjoittaa ystäväni tekstiviestissään. Niin. Hae apua. Haluanko minä apua? Toinen ystävä kyselee kuulumisia, on huolissaan. Olen kuulemma jo liian laiha. Järjellä tiedostankin tilani, mutta tunteet tulevat mukaan kuvioihin, ja koko juttu kääntyy päälaelleen - en minä ole liian laiha, päin vastoin. Olen isokokoisin ihminen, joka maapallolla on nähty. Olen olen. Ettekö usko?
Kasvoistani kuulemma näkee, että olen menettänyt elämäniloni. Kai se on sitten jonkinlainen äänetön huuto. En uskalla kuitenkaan huutaa ääneen. En uskalla kertoa juuri kenellekään, millaista taistelua sisälläni käydään, ja kynnys lähteä puhumaan ulkopuolisille ihmisille on kovin korkea. Tunnen olevani itseni vanki. Nyt olen pääsemässä juttelemaan, mutta ajatus siitä ahdistaa suuresti. Entä jos paranen? Alanko sitten ahmia? Lihonko? En tahdo lihoa.
Milloin tämä loppuu?
