Ihminen nauttii luonnostaan juhlimisesta, ja toisaalta hyviin juhliin kuuluu olennaisena osana ruoka - ruoastahan pitäisi nauttia, eikö niin? Kun ruoasta, peilistä, painosta, vaa'asta ja syömisestä tulee painajainen, juhlatkaan eivät ole enää mukavia tilanteita, sillä jokaisessa juhlassahan tarjoillaan ruokaa, joka on kaiken lisäksi rasva- ja sokerikyllästeistä. Pieni pää yrittää kiihkeästi laskea jokaisen suupalan kalorit, ja vaikka tarjolla olisi sitä lempiherkkuakin, siitä kieltäytyy. Lihomisen pelko on aivan suunnaton.

Jokaisissa juhlissa täytyy yrittää keksiä tekosyitä syömättömyydelleen. Jokaisissa juhlissa pelkää paljastuvansa syömishäiriöiseksi - tai siis, eihän minulla mitään ongelmaa ole... ;) Jokaisissa juhlissa laskee kiivaasti kaloreita ja miettii, miten voisi syödä seuraavana päivänä hieman vähemmän, ihan vain niin, että syömättömyys korvaisi edellisen päivän syöpöttelyt. Se, ettei onnistu oksentamaan syömäänsä ruokaa pois, saa aikaan hillittömän ahdistuksen.

"Kylläpäs sinä olet laihtunut!"
"Herranen aika kun oletkin hoikka!"
"Älä nyt vain enää laihduta!"
Juhlissa kuulee myös päivittelyä ulkoisesta olemuksestaan. Niin, en kai minä enää laihduta? Kyllä, minä laihdutan. Minulle mikään ei riitä, sillä jokaisessa painossani olen aivan liian lihava. Pienessä mielessä pyörii vain ruoka - oikeammin ruoan välttäminen.

Vielä jonain päivänä mahdun tuumakoon 25 housuihin. Täytyy vain kieltäytyä ruoasta ja toivoa, että lähipiirissä ei olisi juhlia hetkeen.