Ei pitäisi punnita itseään joka päivä.
Ei pitäisi ahdistua puolen kilon tai jopa kilon heitoista vaa'an lukemassa.
Ei pitäisi arvottaa itseään sen mukaan, kuinka paljon painaa.
Niin, ei pitäisi.

Tänä aamuna heräsin aivan liian aikaisin - tuntia aiemmin kuin herätyskello olisi edes soinut. Tänä aamuna päätin, että nyt otan oikeasti itseäni niskasta kiinni ja alan laihduttaa kunnolla. Syön joka päivä aamupalan ja pienen lounaan, esimerkiksi salaattia, ja loppuajan pysyn hengissä kahvin ja mineraaliveden voimin. Minun on kerta kaikkiaan pakko laihtua. Minun on pakko näyttää hoikemmalta.

Miellän suuremman vaa'an lukeman niin, että olen lihava. Olen lihava, kun painoindeksini on yli 19. En haluaisi olla sellainen. Haluaisin painoindeksini olevan alle 18. Haluaisin olla siro keijukainen, mutta sen sijaan näytänkin kaikkiin verrattuna hillittömän rumalta, kömpelöltä ja ihraiselta jumbolta. Jokin pieni ääni sisälläni kuiskuttaa korvaani rumia ajatuksia. Ääni sanoo, etten kelpaa muille tällaisena. Se kertoo, kuinka kaikki suuntaani heitetyt katseet on heitetty ivatarkoituksessa. Ääni sanoo, että näytän rumalta kaikkien mielestä ja kaikkiin verrattuna.

Kuuntelen tuota ääntä joka päivä, sillä minun on pakko. Miksi, joku saattaisi kysyä. Siksi, koska olen läski. Läskinhän on pakko laihduttaa.